Tietoa meistä

Ikaalisten kansalliset seniorit on vireäyhdistys. Toimintamme on uudelleen lämmitetty vuonna 2016.

        TOIMINTASUUNNITELMA 2023 


Yhdistyksen jäsentapaamiset pidetään pääsääntöisesti joka kuukauden 3. viikolla viikonpäivä vaihdellen (jotta mahdollisimman moni pääsisi tapaamisiin) klo 12. Heinäkuussa ei ole kuukausitapaamista.
Kokoontumisista tiedotetaan sanomalehti Seutulehti UutisOivan Seuratoiminta-palstalla ja sähköpostilla. Sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidetään sääntöjen mukaan viimeistään maaliskuun 15. päivänä/marraskuun 15. päivänä ja niistä ilmoitetaan Seutulehti UutisOivassa tai sähköistä tiedonvälitystä käyttäen (sähköposti ja nettisivut). Toimintaa etäyhteyksillä harkitaan tilanteenniin vaatiessa. 

Järjestämme retkiä kotimaan kulttuuri- yms. tapahtumiin ja kiinnostaviin kohteisiin. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan Pirkanmaan senioripiirin ja valtakunnallisen senioriliiton tapahtumiin. Edistämme yhteistyötä lähiyhdistyksien kanssa mm. kutsumalla niiden jäseniä omiin tapahtumiimme ainakin kerran vuodessa. Pyrimme tekemään yhteismatkat senioriliiton lähiyhdistysten tai muiden paikallisten yhdistysten kanssa tai pidemmillä matkoilla matkanjärjestäjän toteuttamina.
Virallisiin liiton/piirin tilaisuuksiin tai koulutuksiin Tampereen ulkopuolelle/yli 60 km päähän maksetaan matkakorvaus ensisijaisesti julkisten kulkuneuvojen mukaan tai omalla autolla 0,30 e/km. Matkasta on sovittava hallituksen kanssa etukäteen.
Edistetään yhdistyksen toimintaa aktiivisella jäsenhankinnalla ja tiedottamisella sekä ottamalla huomioon jäsenien mielipiteet ja esitykset.


Tervetuloa mukaan toimintaan! 

Tuo ystäväsikin!




Pirkanmaan Senioripiirin syyskokous Ikaalisissa 30.12.2021