Tietoa meistä
Ikaalisten kansalliset seniorit on vireäyhdistys. Toimintamme on uudelleen lämmitetty vuonna 2016.
TOIMINTASUUNNITELMA 2024
Yhdistyksen jäsentapaamiset pidetään pääsääntöisesti joka kuukauden 3. viikolla viikonpäivä vaihdellen (jotta mahdollisimman moni pääsisi tapaamisiin) klo 12. Heinäkuussa ei ole kuukausitapaamista.
Kokoontumisista tiedotetaan sanomalehti Seutulehti UutisOivan Seuratoiminta-palstalla ja sähköpostilla. Sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset pidetään sääntöjen mukaan viimeistään maaliskuun 15. päivänä/marraskuun 15. päivänä ja niistä ilmoitetaan Seutulehti UutisOivassa tai sähköistä tiedonvälitystä käyttäen (sähköposti ja nettisivut). Toimintaa etäyhteyksillä harkitaan tilanteenniin vaatiessa.
Järjestämme retkiä kotimaan kulttuuri- yms. tapahtumiin ja kiinnostaviin kohteisiin. Osallistumme mahdollisuuksien mukaan Pirkanmaan senioripiirin ja valtakunnallisen senioriliiton tapahtumiin. Edistämme yhteistyötä lähiyhdistyksien kanssa mm. kutsumalla niiden jäseniä omiin tapahtumiimme ainakin kerran vuodessa. Pyrimme tekemään yhteismatkat senioriliiton lähiyhdistysten tai muiden paikallisten yhdistysten kanssa tai pidemmillä matkoilla matkanjärjestäjän toteuttamina.
Virallisiin liiton/piirin tilaisuuksiin tai koulutuksiin Tampereen ulkopuolelle/yli 60 km päähän maksetaan matkakorvaus ensisijaisesti julkisten kulkuneuvojen mukaan tai omalla autolla 0,30 e/km. Matkasta on sovittava hallituksen kanssa etukäteen.
Edistetään yhdistyksen toimintaa aktiivisella jäsenhankinnalla ja tiedottamisella sekä ottamalla huomioon jäsenien mielipiteet ja esitykset.
Tervetuloa mukaan toimintaan!
Tuo ystäväsikin!
MINUN METSÄNI Tuula Eränen
Olen syntynyt ja elänyt lapsuuteni Ikaalisten Sammissa.Samminkylä, samoin kuin sen naapurit , Kilvakkala ja Viljala, ovat peltojen ympäröimiä kyliä, joissa metsät ovat kaukana peltoaukeiden takana. Niinpä minunsuhteeni metsään supistui lapsena ja nuorena muutamaan rankojen hakumatkaan.
Sota-aikana isäni oli rintamalla, mutta meillä oli koko aikuisikänsä talossa ollut muonamies, lapsia ymmärtävä Väinö, joka oli niin iäkäs, ettei joutunut rintamalle. Hän tiesi rakkauteni hevosiin ja pääsin hänen mukanaan kevättalvisin hakemaan lamuskalla rankoja muutaman kilometrin takaa. Menomatkalla istuin pienen heinä-kasan ja hevosen loimen päällä. Kun pääsimme perille, Väinö lastasi puita ja minä syötin hevosta. Näin minulle muodostui metsään lähinnä taloudellinen suhde, joka vain vahvistui sotakorvausvuosien yleisten suurien metsäkauppojen myötä.
Metsästä saatiin lämmityspuita ja myymällä muutakin rahalla saatavaa. Teini-iässä sain olla tulenvahtina metsän kulotuksessa ja myöhemmin mukana istutuksessa.
Opiskelu- ja työvuosinani Turussa Ruissalon saaren jaloja lehtipuita kasvavat mahtavat lehtometsät muodostivat uudenlaisen hienon elämyspiirin, jossa mieluusti käyskentelin niin keväisin kuin syksyisinkin. Se oli ihastuttavan erilaista ja sai mielikuvituksen liikkeelle.
Metsäsuhdettani rikasti suuresti mieheni, joka oli oli aivan lapsuudestaan asti tottunut samoilemaan ja kulkemaan metsissä ja järvillä metsästäen ja kalastaen. Hänen mukanaan innostuin taivaltamaan Seitsemisen aarniometsien ja järvien alueella jo kauan ennen kuin kansallispuistoa oli olemassakaan.
Alueet olivat silloin vain Parkanon paroonin rauhoittamia valtion alueita. Vein sinne koulusta oppilaitanikin, ja kun lapset kertoivat retkistä kotonaan, vanhemmat kyselivät uteliaina, missä ihmeessä oikein olimme olleet. Multiharjun ikivanha aarniometsä, käynti Pitkäjärven kämpällä, matka Mullikummunmaan läpi sekä nuotio eväineen Kalliolammen rannalla olivat tehneet heihin vaikutuksen.
Samaan aikaan mielenkiintoni kohdistui myös Vatulan mahtavaan harjualueeseen, jossa mieheni, joka harrasti monia urheilulajeja, mm. ampumaurheilua, (ampumahiihtoa ja –juoksua), kävi hyvin usein. Alue on luonnoltaan osin erilaista kuin Seitsemisen seudut. Valoisaa, hidaskasvuista, avaraa mäntyharjua. Näkymät laajat ja kauaskantoiset. Kun ampumarata oli vielä vanhalla Venäjänvallan aikaisella paikallaan lähellä harjun korkeinta kohtaa, mieheni jäi radalle ampumaan ja juoksemaan.
Minä lähdin taivaltamaan länteen kohti Kankaanrantaa, Varpeeta, Konikallioita tai Jylliä. Aivan ihania neulaspolkuja! Ja mikä maisema avautuikaan Vatulanharjun näköalapaikalta: pohjoisessa lempeä järvien, peltojen ja rakennusten pilkuttama kulttuurimaisema ja etelässä rauhaisa ikivihreiden metsien ääretön erämaa. Silmä ja sielu lepäsi. Kauneus, ilo, rauha ja kiitollisuus tästä ihanasta maasta! Kotiseudun ystävälliset äidinkasvot !
Kun sitten ampumarata siirrettiin 1990-luvulla alas harjun eteläiselle puolelle rakennettuun ampumaurheilukeskukseen, minun lenkkini usein suuntautui harjun suunnassa itään. Syksyin-keväin kävelin Hosiaiskorven läpi harjun pohjoista rinnettä menevää ihanaa polkua kohti Ulvaanharjun jylhää maastoa.
Talviaikana taas tiemme erkani Virstanpylvään kohdalla. Heikki suuntasi kohti uutta ampumarataa, ja minä ikivanhaa harjutietä kohti Ristikangasta, Liisan Saunatietä, Murha-ahdetta ja Ulvaanharjua. Matkalla saattoi yllättää poikasilleen saalistava kettu ja matkastani tiedotti metsän tietotoimisto eli korppi. Näkymä harjulta maksoi vaivan. Mieli ja sielu tyyntyivät ja työt ja kiireet unohtuivat. Mielen valtasi ilo, tyytyväisyys ja rauha. Kiitollisuus siitä, että saa ja vielä pystyy kulkemaan tässä ainutlaatuisessa luonnossa.
Mieheni kuoleman jälkeen ja ikävuosieni karttuessa retket Vatulan neulaspoluille ovat vähentyneet, mutta kaiho sinne on ikuinen. Viime kesänä (2019) koin yhden elämäni suurista ELÄMYKSISTÄ, kun luin juuri ilmestyneen Riitta Angervuon ja Aarre Leskisen kirjan ”Kasvien salainen elämä.” Se avasi minulle aivan uuden ja ihmeellisen näkymän niin metsään kuin muihinkin kasveihin. Kirjan luettuani en voinut muuta kuin hämmästyneenä ihmetellä, kuinka käsittämättömiä taitoja kasveilla on. En ollut uskoa, mitä kaikkea kasvit osaavat!
Kirja perustuu monipuolisesti useissa eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa eri puolilla maapalloa tehtyihin havaintoihin ja kokeisiin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kasveilla on todella paljon salattua elämää: viisautta, tietoa, taitoa, aistimista, tuntemista, suunnitelmallisuutta ja oppimista. Ne pystyvät viestimään tietoa kemiallisesti ja sähköisesti. Vaikka niillä ei ole aivoja, on niillä lähes yli ymmärryksen käyvää toimintaa, ja ne oppivat myös muistamaan oppimiaan asioita. Tieteellisettutkimukset oli osattu selittää niin ymmärrettävästi, että ne käsitti maallikkokin.
Kirja avasi minulle uuden maailman ja aivan erityisesti metsän. Ymmärsin ,että jokainen puu on elävä yksilö, jolla on oma historiansa, tietonsa ja taitonsa. Käsitys luomakunnasta laajeni ja rikastui. Samalla metsän puut ja pensaat saivat aivanuudenlaisen roolin kulkiessani niiden ohi. Tunsin ja tunnen edelleen suurta mielenkiintoa, iloa ja yhteyttä koko luomakuntaan.
Kiitos Metsä: Olet minulle monin tavoin mielenkiintoinen, virkistävä ja hoitava.
Tuula Eräsen kirjoitus.
